maanantai 16. helmikuuta 2015

Healthy snacks

Välipala. Pitkään se oli mulle totaalinen murheen kryyni. Musta on ollut aina helpointa syödä kolme kertaa päivässä. Aamulla, lounaalla ja alkuillasta. Kuitenkin ravitsemuksesta ja painon pudotuksesta enemmän ymmärävät aina muistuttavat, että olisi tärkeä syödä myös pieniä, mutta oikealla tavalla ravitsevia välipaloja. Tätä olen nyt opetellut, ja on helpottavaa, kuinka nopeasti löysin itselleni parhaiten sopivat, helpot ja jopa maukkaat välipalat. Aina saa mielellään vinkkailla uusiakin ideoita!
Hedelmät ovat hyviä, mutta niissäkin on paljon hedelmäsokeria. Syön kyllä hedelmiä, mutta pyrin valitsemaan ne tarkasti. Esimerkiksi suosikkini viinirypäleet ovat pannassa suuren kalorimääränsä vuoksi. Myös banaanit olen jättänyt pois. Jos otan välipalaksi hedelmän, on se useimmiten joko omena tai appelsiini/mandariini. Niitä on helppo kuljettaa mukana, ja ne on helppo popsia vaikka bussissa.

Toinen lemppari on tuoreet marjat, kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin. Marjoja syön aina jos tekee mieli jotain napostella! Mieluiten suosin suomalaisia, mutta talvisin on tyydyttävä tuontimarjoihin. Eihän ne yhtä hyviä ole, mutta ajaa asiansa. Löysin itseasiassa suomalaisia pakastemarjoja, jotka on ihan loistavia! Ne on sellasessa rasiassa oikeasti irtonaisina, eikä sellaisena klönttinä niin kuin ne pussipakasteet.




Ennen kulutin paljon rahkoja, mutta jostain syystä mulle tuli niistä todella limainen ja ilmava olo. Ilmavuudella tarkoitan, etteivät ne oikein sovi mun vatsalle... Syön edelleen satunnaisesti Skyriä, mutta en tankkaa enää rahkaa purkkitolkulla. Siinä missä ennen saattoi mennä rahkapurkki päivässä, jokaisena viikonpäivänä, nykyään syön noin yhden purkin viikossa. Rahkan olen korvannut Fastin Protein puddingeilla ja Star Nutritionin protskujauholla josta mainitsinkin jo aiemmin. Vaikka käytänkin hera-proteiinia, ei se jostain syystä ärsytä vatsaani lainkaan kuten rahka.




Protein puddingeista on monia mielipiteitä, mutta itse tykkään kovasti. Mulla on kokemusta pelkästään Fastin puddingeista, mutta olen kuullut paljon hyvää myös Mannisen aidoista ja alkuperäisistä puddingeista. Siihen en osaa vastata, että miksi olen päätynyt juuri Fastin puddingeihin...todennäköisesti olen blogimainonnan uhri! :D Muistan nimittäin lukeneeni niistä pääasiassa blogeista..

Itseltäni löytyy maut Caramel, Double Chocolate ja Mint Chocolate. Paras on mielestäni Double Chocolate, mutta ei ole huonoja Caramel eikä Mint Chocolatekaan. Teen yleensä sörsselin aamulla jääkaappiin tekeytymään ja syön töiden ja treenin jälkeen iltapalana. Paras koostumus tulee mielestäni juurikin niin, että sen antaa tekeytyä melko kauan. Myös veden määrää muuntelemalla saa kivaa vaihtelua koostumukseen.




Nämä ovat yleisimpiä välipaloja joita syön. Näiden lisäksi pahimpaan hätään käy kaupan valmiit smoothiet joista suosikkini on Froosh, jota saa lähes jokaisesta päivittäistavarakaupasta. Näissä on suht paljon kaloreita vaikka puhtaista raaka-aineista onkin valmistettu ilman lisäaineita. Siksi nämä ovat vain pahimpaan "hätään", eli kiireeseen :D Nämä eivöt myöskään pidä nälkää läheskään niin hyvin kuin proteiinipitoiset snackit, mutta hyvältä maistuu ja pahimman nälän vievät kyllä hyvin pois.




Näiden lisäksi saatan vain nopeasti sekoittaa protskujauhon veteen, mutta se on se viimeinen vaihtoehto...en nimittäin ole vielä löytänyt jauhoa, joka ihan oikeasti olisi makuelämys :D Jos sellaisia joltain lukijalta löytyy, niin saa vinkata!! Parasta protskujauho on omatekoiseen smoothieen sekoitettuna, mutta tälläistä luksusta en itse ehdi harrastaa kuin oikeastaan vain viikonloppuisin ja silloin tällöin iltapalaksi.

Siinäpä omia välipala/iltapala tms. vaihtoehtoja. Kommenttiboksiin saa mielellään jättää vinkkejä :)

3 kommenttia:

  1. Jännä miten moni puhuu tuosta rahkan sopimattomuudesta, kun taas itsellä tuntuu, että se tasoittaa vatsan toimintaa :D Mä siis syön itse välipalaks usein rahkaa kun se on niin helppo. Nyt lempparina seassa ollut appelsiini, kun ne on nyt niin hyviä :P
    Noita puddingeja tahtoisin itsekin testata :)

    VastaaPoista
  2. Mä vielä rakastan rahkaa :D se vaan on niin hyvää esim just hedelmien tai marjojen kanssa! En mä siitä kokonaan luovu..mutta pitää vähän yrittää vältellä..

    Puddingeja kannattaa ehdottomasti testata, ite oon jäänyt ihan koukkuun :D

    VastaaPoista
  3. Mä vielä rakastan rahkaa :D se vaan on niin hyvää esim just hedelmien tai marjojen kanssa! En mä siitä kokonaan luovu..mutta pitää vähän yrittää vältellä..

    Puddingeja kannattaa ehdottomasti testata, ite oon jäänyt ihan koukkuun :D

    VastaaPoista