torstai 12. helmikuuta 2015

Foodies

Tuntuu, että ruokailut herättä aina supinaa suuntaan ja toiseen... Yksi noudattaa gluteenitonta, toinen vhh:ta ja yksi matkii luolamiestä. Tässä blogissa ei ole tarkoitus arvostella kenenkään omaa suuntausta ja puhunkin vain omasta puolestani. 

Heti alkuun voinkin mainita, että on tullut kokeiltua jos jonkinmoista ihmedieettiä Painonvartijoista mehupaastoihin ja tiukkaan karppaamiseen. Oma kokemukseni on, että kaikki dieetit "toimii" oikein noudatettuina hyvinkin...ongelma itselläni tulee vastaan siinä, että harvaa niistä voi jatkaa kovinkaan kauaa. Kiloja lähtee, mutta aina ne tulee korkojen kera takaisin. 

Olen pitkään pohtinut, että mikä olisi ruokavalio, joka sopisi niin elimistölleni, kuin mielellenikin. Niin, että siitä voisi tulla elämäntapa dieetin sijaan. Olen päätynyt vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. En tiukkaan karppaamiseen, ennemminkin tietoiseen hh:en käyttöön. Vältän pastaa, riisiä, perunaa, leipää ja sokeria, mutta en ole totaalikieltäytyjä. Olen opetellut tavan, jossa arkena ja normaaleina viikonloppuina olen melko tiukka hiilareiden suhteen, mutta jos ystävälläni on häät tai syntymäpäivät, voin ihan hyvillä mielin ottaa palan kakkua...tai pullaa..taii vaikka pizzaa. Kohtuus toki silloinkin, eikä makeaa mahan täydeltä. Ärsyttävä sanonta, mutta niin totta. 




Positiivista on se, että rakastan salaatteja! Salaatit ovat loistavia, sillä niistä keksii variaatioita loputtomiin...ainakin melkein. Varsinkin talvisin kaipaan usein lämmintä ruokaa ja salaatit jää vähemmälle, mutta suurimman osan vuodesta vannon salaattien nimeen.




Toinen talvisuosikki on keitot! Viini kuuluu myös suosikkeihini...mutta sitä pyrin välttämään. Se nyt ei tunnetusti ole mikään laihduttajan paras ystävä. :D Kuvassa tulinen bataattikeitto kasalla korianteria, joka osoittautui melko taivaalliseksi sörsseliksi! Olen innokas kokkailija, vaikken mikään mestari siinä olekaan, joten ruokakuvia ja reseptejäkin varmasti blogissa tulee vilkkumaan!

Laihduttamisesta huolimatta ruoka on mulle tärkeää. Tuntuu, että monet laihduttajat tyytyvät siihen tonnikalapurkkiin ja kuviin salaatinlehtiin. Well I'm definitely not one of those people... Olisi ankea ajatus, että laihduttaessa saisi syödä vain pahaa ruokaa. Itse pyrin tekemään mahdollisimman hyvää ja maukasta ruokaa, toki hiilarit ja kalorit mielessä.

Ruokailu kuuluu minulla vahvasti myös sosiaalisiin tilanteisiin. Ystäväpiiriimme kuuluu yksi jos toinenkin kulinaristi herkkusuu, joten illanviettomme koostuvat usein yhdessä kokkailusta ja ruokailusta. Ystäväni ovat tietoisia halustani keventyä, joten voin kevein mielin osallistua näihin iltoihin, sillä lähes poikkeuksetta myös minulle sopivaa ruokaa löytyy tarjonnasta.




Tässä nyt tälläinen yleinen lätinä ruokailutottumuksistani, jatkossa varmasti yksityiskohtaisempia selostuksia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti